Asiakaslaitteet

Tietokoneet ja tulostus

Kirjastossa on tietokoneita asiakaskäyttöön:
- JUOLUKKA-tietokannan käyttöön yliopistokirjaston ensimmäisessä kerroksessa ja taidekirjastossa
- tiedonhakuihin ja tekstinkäsittelyyn yliopistokirjaston 1. kerroksen ikkunaseinustalla, 2. kerroksen atk-luokassa ja ryhmätyötilassa sekä taidekirjastossa

Atk-luokan koneita voi käyttää silloin, kun luokassa ei ole koulutusta.

Kaikilta tietokoneilta on tulostusmahdollisuus lähellä sijaitseviin verkkotulostimiin. Kirjaston asiakkaiden oletetaan tuovan omat paperit tulostusta varten.

Atk-luokan ja ryhmätyötilan koneisiin tarvitaan Lapin yliopiston myöntämä tietoliikenneverkon käyttäjätunnus. Tunnuksen voi saada Lapin yliopiston opiskelija tai työntekijä.

Esteettömyyspaikat

Yliopistokirjastossa on myös kaksi esteettömyyspaikkaa, toisen kerroksen ryhmätyötilassa ja atk-luokassa. Esteettömyyspaikoilla on pöydän korkeuden sähköinen säätö ja tuoli mahdollistaa myös puoli-istuvan asennon. Molemmilla paikoilla on tietokone sekä paikka kannettavalle. Esteettömyyspaikat on merkitty  -kuvakkeella.
 

Kopiokoneet

Yliopistokirjaston ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee yksi kirjaston ja kaksi ylioppilaskunnan kopiokonetta. Taidekirjastossa on yksi kirjaston kopiokone. Kirjaston kopiokortteja myydään lainaustiskeillä. Ylioppilaskunnan kopiokortteja myydään ylioppilaskunnan kirjakaupassa. Katso kopioiden hinnat oheisesta palveluhinnastosta.

Mikrokorttien lukulaite

Lukulaite mikrokorttien lukemiseen sijaitsee kirjaston toisessa kerroksessa. Mikrofilmikopiot ovat maksullisia, katso palveluhinnasto.

Tenttiakvaario

Yliopistokirjaston toisen kerroksen tenttiakvaariossa on opiskelijoilla mahdollisuus sähköiseen tenttimiseen. Katso lisää yliopiston sivuilta:  Sähköinen tenttipalvelu