Tietoa kirjastosta

Lapin yliopiston kirjasto aloitti toimintansa vuonna 1979. Kirjaston palvelut ovat kaikkien vapaasti käytettävissä. Kirjasto järjestää pyynnöstä maksuttomia tutustumis- ja esittelykäyntejä.

Kirjastolla on kaksi toimipistettä: yliopistokirjasto yliopiston päärakennuksessa, B-siivessä  ja taidekirjasto evakkotiloissa Siljotiellä, taiteiden tiedekunnassa.

Kokoelmat painottuvat yliopiston tieteenaloihin. Kokoelmissa on kaikkiaan noin 210 000 nidettä, lisäksi verkkokirjoja yli 30 000. Kirjastoihin tulee noin 700 lehteä. Elektronisia lehtiä on käytettävissä yli 12 000 lehteä. Tiedot kirjastossa olevasta painetusta aineistosta on tallennettu Juolukka-tietokantaan ja verkkoaineistoista Nelli-portaaliin. 

Yliopistokirjaston kokoelmat sisältävät seuraavia aloja: kasvatustiede, aikuiskasvatus, oikeustieteet, oikeusinformatiikka, oikeuslingvistiikka, hallintotiede, johtaminen, julkisoikeus, kansainväliset suhteet, markkinointi, laskentatoimi, matkailututkimus, sosiaalityö, kuntoutus, sosiologia, naistutkimus, psykologia ja filosofia. 

Taidekirjaston kokoelmat sisältävät seuraavia aloja: taide, teollinen muotoilu, audiovisuaalinen mediakulttuuri, graafinen suunnittelu, tekstiili- ja vaatetusala sekä informaatioteknologia. Taidekirjasto on taiteen, taidekasvatuksen, taideteollisuuden ja kuvallisen viestinnän erikoiskirjasto. Euroopan unionin aluekehitysrahasto on tukenut taidekirjaston perustamista vuosina 1998-1999.

Erikoiskokoelmat

EU-kokoelma,
yliopistokirjaston 2. krs.
Venäjä-kokoelma (Neuvostoliittoon ja Venäjään liittyvää uutta aineistoa).
Lassinantin kokoelma (1700- ja 1800-luvun aineistoa), yliopistokirjaston 2. krs.
Haatajan kokoelma (1900-luvun alkupuolen  oikeustieteellistä kirjallisuutta), pääosin varastossa.
Heikki Jokelan kokoelma (kansainvälistä oikeutta käsittelevää kirjallisuutta), varastossa.